Kartta - Pompeji (Pompei)

Pompejin forum, taustalla [[Vesuvius]] Pompeji eli Pompeiji oli roomalainen kaupunki Italiassa Campaniassa nykyisen Pompein kunnan alueella. Se hautautui Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79. Samalla tuhoutuivat myös Herculaneumin, Stabiaen, Oplontisin ja Boscorealen kaupungit. Pompeji on ollut laajojen arkeologisten tutkimusten kohteena vuodesta 1748 lähtien ja on siksi parhaiten tunnettu antiikin maaseutukaupunki. Suuri osa kaupungista on kuitenkin yhä tutkimatta. Kaivaukset jatkuvat edelleen ja uusia löytöjä tehdään usein. Pompeji on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1997 alkaen.

Pompejin arkeologisten kaivausten alue käsittää kaiken kaikkiaan 66 hehtaaria, josta noin 45 hehtaaria on kaivettu esiin. Suurin osa katujen ja talojen nimistä on keksitty kaivausten aikana tai jälkeenpäin.

Suomalaisella Pompejin tutkimuksella on pitkät perinteet. Suomalaisia matkailijoita on vieraillut alueella 1700-luvulta lähtien ja ensimmäinen matkaopas suomalaisille julkaistiin jo 1820-luvulla.

Varsinaista Pompejia koskenutta tieteellistä tutkimusta alettiin Suomessa harjoittaa 1930-luvulla, jolloin myöhempi Helsingin yliopiston roomalaisen filologian professori Veikko Väänänen julkaisi väitöskirjan vulgaarilatinasta, eli tavallisen kansan kielimuodosta. Pohjautuen Pompejin piirtokirjoituksiin Väänänen osoitti, että latinassa oli jo tuolloin piirteitä, joiden luultiin ilmestyneen vasta romaanisiin kieliin. Väänäsen väitöskirja oli hyvin suosittu myös ulkomailla, ja hän tiettävästi lanseerasi termin vulgaarilatina tutkijapiirien käyttöön.

Sotavuodet haittasivat suomalaista tutkimusta, mutta 1960-luvulta lähtien se vilkastui uudestaan Väänäsen tultua Suomen Rooman instituutin johtajaksi. Suomalaiset toisen polven Pompejin tutkijat perehtyivät muun muassa Pompejin keramiikkaan, piirtokirjoituksiin ja väestöön sekä kunnallispolitiikkaan. Myöhemmin kolmannen polven tutkijat tarkastelivat esimerkiksi naisten asemaa Pompejissa, lintuaiheita mosaiikeissa ja esiroomalaisia piirtokirjoituksia. Uudella vuosituhannella Pompejia tutkii jo neljäs suomalainen tutkijasukupolvi.

Vaikka Suomessa on tutkittu Pompejia jo suhteellisen pitkään, kaivauksia paikan päällä ei juurikaan ole tehty. Suomalaisia oli tiettävästi toivottu myös tekemään kaivauksia, mutta asiassa ei pitkään aikaan edetty. Lopulta vuonna 1998 heräsi ajatus suomalaisista kaivauksista. Vuonna 2001 Helsingissä järjestetyn Pompeji-seminaarin yhteydessä asiasta keskusteltiin jo vakavasti ja suomalaisille tarjottiin regio (alue) 9:n insulaa (korttelia) 3. Kun kaivausluvat ja rahoitus onnistuttiin järjestämään, kaivaukset päästiin aloittamaan emeritusprofessori Paavo Castrénin johdolla vuonna 2002.

Helsingin yliopiston Pompeji-tutkimusprojektin nimenä on "Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis" (EPUH). Suomalaisten tutkima insula oli kaivettu esiin alun perin 1800-luvulla. Löytöä ei kuitenkaan ole ikinä kunnolla dokumentoitu, ja kaivaukset olivat jääneet keskeneräisiksi. Tärkeä osa insulaa on ylellinen niin kutsuttu "Marcus Lucretiuksen talo", joka sijaitsee kaupungin sydämessä korttelissa IX3. Se kaivettiin esiin jo 1846–1870, mutta jäänyt silloin melko lailla tutkimatta. Se oli vilkas kaupan, liikenteen ja sosiaalisen toiminnan keskus. Siinä oli asuntoja, työ- ja liiketiloja, kuten kaksi leipomoa, kauppoja ja pesula. Lähistöllä oli kaupungin pääkylpylä ja Via Stabiana, kaupungin valtaväylä. Suomalaiseen ryhmään kuuluu noin 20 henkeä, muun muassa arkeologeja, taidehistorioitsijoita, mittausryhmä ja valokuvaajia. Helsingin yliopiston lisäksi tutkimuksessa on mukana Metropolia Ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutti. Tutkimus on tuottanut runsaasti tietoa, joka täydentää kuvaa Pompejin historiasta. Tutkimuksen yhteydessä tuotetaan esimerkiksi tarkempia karttoja ja kolmiulotteisia malleja korttelista.

Vuonna 2008 Amos Andersonin taidemuseossa järjestettiin suurempi Pompeji-aiheinen näyttely nimellä Domus Pompeiana – Talo Pompejissa.

Kaikkiaan suomalaisten tutkimuksen kohteina on parikymmentä taloa ja niiden yli 150 huonetta. Suomalaiset työskentelivät Emil Aaltosen säätiön antaman apurahan turvin ainakin vuoteen 2012 saakka.